Liikkeellä 9.30 parkissa 19.30
N. 10 km jälkeen alkoi tulla taivaalta vettä. Päätin laittaa anorakin päälle ja
raahauduin pienelle luodolle. No sade loppui ennenkuin pääsin takaisin liikkeelle.
Sitten oli aika kääntää kartasta sivua, en viitsinyt rantautua kun oli ihan tyyntä. Sain uuden sivun käännettyä ja aloin ihmetellä että missä hanskat on, pienen pyörähdyksen jälkeen huomasin että tuollahan ne vedessä. Pieni peruutus ja hanskat oli taas mukana.
Päätin matkalla että menen tänään valmiiseen pöytään syömään lounaan ja suunnistin Porkkala mariniin. Paikalle päästyäni oli ovessa lappu että avaamme 1.6. Trangia esille ja ruoan tekoon.
Siintä lähtiessäni oikaisin kapeikon kautta ja meinasi kyllä vesi loppua pohjan alta, mutta en noussut pois kajakista.
Seuraavaksi oli Porkkalanselän ylitys. Alku näytti ihan leppoisalta mutta vähän ajan päästä alkoi tulla aallokkoa. Ei ollut paha, homma oli hanskassa koko ajan. Katsoin Porkkalan Mäkiluodon toteutuneen sään, niin tuulta oli 11m/s ja puuskissa 12m/s
Ylityksen jälkeen pidin pienen tauon ja meinasin että meneehän se kymppi vielä, no ei mennyt kun löysin hyvän rantautumispaikan.
Rantautuminen sujui hyvin siihen asti kun aloin vetämään kajakkia rantaan, jäi uimarin kahva käteen ja kansi nappi lenti hevon kuuseen. Olin persuksillani maassa, onneksi ei ollut kiveä siinä kohtaa vaan puoli metriä sivussa. Tiedetään että uimarin kahvasta ei saa vetää kajakkia, ainakin tämän jälkeen. Löysin kansi napin ja kaivoin varaosaboxin esille. Sieltähän löytyi sopiva työkalu ruuviin ja prikka ruuvin ja kansi napin väliin. Ja liivin taskusta kun kaivoin puhelinta huomasin että puhelinpussin tarra on vähän irronnut, sen korjasin Gorilla teipillä.
Ruoaksi oli tänään nuudeleita ja salamia.
Reitti |
Gps:n lukemat |
Mökki paikka kohallaa |
Uivat hanskat |
Porkkalanselkä |
Porkkalanselkä |
Samoja paikkoja. Porkkalan oja on kapea. Me oltii yötä ennen selkää olevalla Träsköllä. Hyvä paikka oli sekin. Sulla on kohta edessä kaunissaari inkoossa, se on myös hieno.
VastaaPoista